Lentokenttäfiilistelyä!

Terkkuja Dohan kentältä Qatarista! Jos et tiedä missä se on, kato Googlesta niinkuin mäkin tein ennen lippujen varaamista. Täällä on oltu jo jokunen tovi, 10h aika odotella seuraavaa lentoa. Seuraava lento Balille lähtee klo 3.15 yöllä. Reilu vuorokausi tulee matkustusta nyt :D mut eipä haittaa kun määränpään tietää ja nytkin oon aika hyvin saanut aikani täällä kulumaan. Paremmin itseasiassa kuin ajattelin. Jo ennen kuin pääsin itse määränpäähän Balille, tutustuin lennolla Helsingistä Dohaan kahteen mun vieressä istuvaan tyyppiin, jotka osoittautuivat todella mahtaviksi sellaisiksi. Äiti ja tytär Elisa ja Anna olivat matkalla Dohan kautta lomalle Sri Lankaan. Juteltiin koneessa hieman, mutta paremmin kun huomattiin kaikki toisemme Dohan kentän erään ravintolan ulkopuolella ja siitä se sitten lähti kun todettiin että nälkähän tässä on ja he pyysivät mut liittymään seuraansa syömään juuri samalla kun mä päästin suustani että saanko liittyä heidän seuraan. Syötiin, juotiin kahvia ja juteltiin pitkään kaikkea matkustelusta enimmäkseen, mutta myös muistakin jutuista. Tosi mukavia ja ystävällisiä olivat. Saatoin heidät pari tuntia sitten heidän portilleen kun heidän lento lähti jo aiemmin kuin mun. Hymyiltiin toisillemme, halattiin ja toivotettiin todella hyvät matkat puolin ja toisin ja todettiin että olipa kiva tutustua ja viettää toi aika yhdessä. Tälläiset kohtaamiset ihmisten kanssa ovat matkustamisessa aivan parasta. Hyviä hetkiä mahtavien uusien tyyppien kanssa. Jäävät mieleen loppuelämäksi.

Eka lento Helsingistä Dohaan kesti noin seitsemän tuntia ja aika väsyneen höpsähtäneissä meiningeissä se meni. 

... Näin aloitin kirjoittamaan tekstini eilen Dohan kentältä ja kirjoitinkin loppuun kunnes! ... joku helvetti oli heittänyt mut ulos wifistä jossain vaiheessa niin etten ollut huomannut ja noin kaks kolmasosa tekstistä ei ollut tallentunut ja katosi sen sileän tien. :D Yritin toki uudelleen kirjautua wifiin ja onnistukin kirjautumaan, mutta heitti mut niin paljon ulos sieltä että käyttäjän hermot eivät enää kestäneet, joten kirjoitan eilisen tapahtumista tänään ja voinkin todeta tähän jo hyvillä mielin että PERILLÄ OLLAAN :) 

Majoitun nyt yhden yön Denpasarin keskustan liepeillä suht lähellä lentokenttää, huomenna siirryn uuteen paikkaan. 

Palatakseni vielä mihin jäin eli ekaan lentoon. Se lähti aamukymmeneltä. Vaikka kuinka yritin tehdä omalle luonnolleni poikkeuksellisesti ja hoitaa kaiken ajoissa ilman kiirettä ja loppustressiä niin eipä se onnistunut tälläkään kertaa. Erittäin vähillä yöunilla yöhön asti venähtäneestä pakkaamisesta johtuen lähdin aamulla koikkelehtimaan yliväsyneenä megasuuren rinkan kanssa, jonka painon alle hetkittäin mietin kuolevani. En mä tajua miten se noin paljon painaa kun enhän mä edes ottanut nyt niiiin paljoa tavaraa mukaan. Rinkka oli paisunut niin isoksi etten saanut edes mukana ollutta lentopussia mahtumaan sen päälle. Sehän olis tietty ollut ihan hyvä testata jo kotona eikä äheltäen säheltäen lähtöselvityksessä. No mut mitä pienestä. Kunnolla ängeten sain senkin mahtumaan rinkan sisälle ja nyt sinne ei taidakaan mahtua enää mitään muuta.

Sai huomata ettei ole englantia taas hetkeen puhunut kunnolla. Helsingistä lennolla Dohaan brittistuertti pyysi ystävällisesti mua avaamaan lentokoneen ikkunan edessä olevan kaistaleen, joka estää valon pääsyn sisälle. Sehän puhui vaan niin helvetin nopeesti että enhän mä mitään ymmärtäny. Jäin vain tuijottamaan ja ennen kuin ehdin ees sanomaan "sorry?" samalla kun äkkipaniikissa yritin miettiä mitä hittoa se nyt pyysi mua tekemään, toisti hän lauseen hymyillen. Tällöin kysyin "sorry?"  Meni muutama sekuntti kunnes hoksahti ja huomasin toteavani ääneen suomeksi "aa joo!" jonka jälkeen mun suusta tuli "Sorry" kun tajusin puhuvani väärää kieltä ja sit vielä "Yes". Sit huomasin vaan jumittavani muutaman sekunnin jonka jälkeen havahduin ja vedin äkkiä sen verhohärpäkkeen ylös ja hymyilin vähän vaivaantuneesti samalla kun pääni sisällä apina takoi päätään seinään. Syytän tästä brittejä, puhutte liian nopeasti. Ei voi pysyä perässä. Enkä mä tolle verhohärpäkkeelle nimeä englanniks tiennyt.

Oon aina pitänyt lentämisestä. Vaikka oonkin hyvin korkeanpaikan kammoinen, lentämistä en oo ikinä pelännyt. En edes lapsena. Oon aika pienestä lapsesta asti ollut suht säännöllisesti lentokoneessa ja  tottunut siellä oloon. Aika ei käy pitkilläkään lennoilla pitkäksi kun vaan keksii tekemistä. Pari hyvää kirjaa mukaan, kuulokkeet ja Spotifyn omat listat päivittää offline-tilaan niin musaa voi kuunnella koneessakin kun vaan muistaa laittaa puhelimen asetukset lentotilaan. Korttia voi pelata tai ratkoa ristikoita (jälkimmäinen ei kyllä iteltä onnistu). Koneen edessä olevan istumen tv-ruudusta näkee nykyään hyvin kattavan leffatarjonnan. Siitä voi pelata myös hauskoja pelejä. Tänään pelasin sellasta siistiä sammakkopeliä, missä sammakko sylkee suustaan erivärisiä palloja. Kyllähän ennen pitkää pitkillä lennoilla kaikilla jäsenet puutuu. Muistaa vaan jaloitella riittävän usein ja venytellä niin vähän helpottaa.

Lentokoneruuat on kehittyneet myös parempaan. Muistan vielä pienenä kun en meinannut millään syödä lentokoneruokia kun en tykännyt niiden mausta. Se ruuasta nirso E ei kyllä missään ruokamuodossa jatkunut aikuisiälle. 

Lentokentillä on aina ihan oma tunnelmansa ja voin sanoa tykkääväni siitä. Fiilis on odottava ja lähes poikkeuksetta kaikki ovat hyvällä tuulella ja iloisia.

On kiva tarkkailla ihmisiä lentokentillä ja miettiä mielessään millainen kenenkin tarina on ja mihin mahtavat olla matkalla. Kaikenlaisia ihmisiä löytyy ihan niistä businessmiehistä ja -naisista rantasandaalityyppeihin, joilla on aurinkolasit sisälläkin. 

Dohan kenttä oli aika kiva. Palmuista tykkäävänä innostuin sisällä olevista palmuista ja ihailin ylhäällä suhahtelevaa skytrainiä, joka ajelehti edestakaisin porttien välillä. Kävin mäkin aikani kuluksi sillä muutaman kerran suhailemassa. Dohan kenttän ihmiskirjoa rikastuttivat myös ne sulttaanit, jotka vähän väliä ajelehtivat ohi pikkuautoillaan. 

Perille pääsin, pitkän lentojen ja odotusten jälkeen. Mutta sehän kuuluu asiaan ja odotus palkitaan. Alan olla sen verran rättipuhkipoikki kumminkin yli vuorokauden kestäneestä matkustuksesta ja liiasta univajeesta, että nyt kuuluu tyynystä kohta zeta. Onhan kellokin jo paikallista aikaa täällä kohta yks yöllä. 

Majoitun nyt yhen yön täällä ja huomenna viideksi päiväksi uuteen paikkaan, surffareiden suosimaan Cangguun. Toi nimi jaksaa aina hymyilyttämään mua. Kattoo uskaltaako sitä itsekin laudalle. 

Huomen aamulla saatan olla aika kiitollinen parista jutusta. Pitkistä kunnon yöunista ja aamupalasta, joka tuodaan mulle huoneeseen ja siitä kupposesta aamukahvia. En oo tänään juonut laisinkaan kahvia kun noin 14h lennolla ei tarjottu sitä ollenkaan. Johtuen turbulensseistä, joita tuli lennon aikana monta. Mua ei kyllä olisi haitannut kun olin niin kahvin tarpeisena väsymystokkurassa. Mutta hyvä jos jotain muuta haittaa ettei ne kahvit lennä mun naamaan vahingossa. Kahvin ystävät tietää miltä tuntuu päivä ilman kahvia... illalla en viittinyt juoda ettei se kofeiini häiritse yöunia. Kuvia itestäni en tähän postaukseen ottanut ja hyvä vaan  niin, kun tällähetkellä silmäpussit roikkuvat tuolla polvien tasolla. Nytkin meinaan nukahtaa luuri käteen, joten hyvää yötä :D huomenna pääsen siihen aiemmin hehkuttamaani hotelliin. Ihanaa! Kohta vielä enemmän kohti uusia seikkailuita.