What a feeling!

Vitsi mikä viikonloppu oli hetki sitten takana! Ollut aivan superhauskaa ja niin mahtavien tyyppien kanssa! Mikä fiilis, ja se tanssi, ja se onnistumisen tunne! Oon vieläkin ihan täpinöissä :D

Meillä oli tosiaan viime viikonloppuna tanssikouluni esityksiä Aleksanterin teatterilla. Kuten aiemmin mainitsin, tein oman ennätysmäärän koreografia määrissä ja osallistuin neljään eri koreografiaan. Kaikki kuuluivat katutanssipuolelle, mutta olivat keskenään hyvinkin erilaisia. Osassa tanssiliikkeet olivat hyvinkin äijämäistä hip hoppia, kun taas yhdessä koreografiassa taas hyvin paljon naisellisempaa, taiteellisempaa ja enemmän show-tanssityylistä, piruettejaan myöten.
Yhdessä koreografiassa meidän mukana oli myös sulostuttamassa pienet lapsihoppaajat, jotka veivät meitä ihan 100-0 :D niin ihania tapauksia, mä en kestä!

Tykkäsin kaikista koreografioista paljon ja jokaisessa oli omat hienot puolensa, mitkä tekivät niistä sekä riittävän haasteellisia että hyvin antoisia esittää. Olen kyllä todella kova jännittämään ennen esiintymistä, varsinkin kun ryhmän kanssa odotat teatterin verhoissa omaa vuoroa edellisen ryhmän tanssiessa vielä lavalla. Kaikilla oli omat jännityksenpurkauskeinonsa, mä en vaan yksinkertaisesti pystynyt seistä aloillani vaan oli edes hieman keinuttava suht paikoillaan (mitä siellä tilassa nyt mahtui) ettei kaikki ajatus keskity jännittämiseen :D kaikista eniten jännitin tuota meidän Dreaming of-esitystä, jossa tanssimme ilman kenkiä (hyvin harvinaista), sukkahousut jalassa ja valkoiset mekot päällä. Koreografia oli mielestäni tässä haastavin, sillä se sisälsi eniten sitä taiteellista tasapainoilupuolta, jota en ole niin paljoa tanssinut aiemmin. Piruetit tehtiin kumminkin katutanssityylillä eli matalalla, ei siis balettityylisiä piruetteja missä jalka suoristuu täysin sivulle. Mutta ne olivat silti haastavia. Samalla kyllä silti kivoin osa koko koreografiasta :)

Ihanat pienet hopparit!

Tässä vissiin Anniina löysi kädestään jotain tosi mielenkiintoista ja se oli musta tosi hauskaa. 

Tilannekuvathan on aina niitä onnistuneimpia?

Totaalinen sekoaminen :D

Sen jälkeen on hyvä näyttää peukkua.

Ja jatkaa samanlailla.

Lauantaina puolet päivästä meni teatterilla, sunnuntaina käytännössä koko päivä. Sunnuntaina esityksiä oli joka näytöksessä, klo 14, 16.30 ja 19. Ja aamukahdeksalta (aivan pirteänä olin puoliunessazombiena laahustamassa teatterille tuolloin) oli kenraaliharjoituksia. Tämän jälkeen kävin kotona nukkumassa pari tuntia ja eikun taas teatterille :D mutta kivaa oli, todella kivaa! Klo 19 näytöstä jännitin eniten kahden vaikeimman koreogeafian takia ja kun tuli pari läheistä ihmistä katsomaan vielä esityksiä. Tällöin jännitys on aina suurin. Kun tietää että juuri minua itseäni katsotaan sen ison ryhmän joukosta. Tykkään todella paljon käydä näissä esityksissä, jännitys on vaan välillä todella suuri. Mutta siinäkin on tarkoituksensa. Kun uskaltaa tehdä asioita, joita jännittää on myös tekemisen tulos paljon antoisampaa! Sain aivan mielettömän hyvän onnistumisen euforian tunteen noiden esitysten jälkeen, kun ne olivat menneet vielä paremmin kuin luulinkaan. Ja jos totta puhutaan, olin aluksi pitkään epäröinyt osallistuako tuohon vaikeimpaan koreografiaan. Olin ollut paljon alussa poissa treeneistä kun olimme aloittaneet sen harjoittelun. Tällöin olin reissussa pari viikkoa ja toiset pari kolme viikkoa töissä juuri sinä päivänä kun nämä treenit olivat. Olin siis reilun kuukauden jäljessä muista tämän esityksen harjoittelussa ja tanssin mittapuulla se on hyvin paljon, sillä etenemistahti on monesti erittäin nopeata. Lisäksi ei riitä aina että vain mielessäsi muistat liikkeet, niiden on jäätävä myös lihasmuistiin ja ne jäävät vain tekemällä, harjoittelemalla ja oppimalla. Aluksi koin vähän aikaa välillä suurtakin turhautumista kun tuntui etten millään opi ja pysy muiden mukana kun olin niin jäljessä. Oma sinnikäs ja päättäväinen luonteeni ei antanut kumminkaan periksi vaan aloin opettelemaan ja kertaamaan liike liikkeeltä koreografiaa myös treenien ulkopuolella omalla vapaa-ajalla. Pikkuhiljaa aloin oppia ja huomata että hei, mähän alan osata! En antanut periksi vaikka, kuten moni treenikaveri tietää ;) nämä koreografiat eivät ole aina niitä helpoimpia ja vaativat työstämistä ja kärsivällisyyttä. Oikeastaan varsinkin tuon takia, kuinka parhaani yritin tehdä sen eteen oppiakseni, onnistuminen tuntuu vielä paremmalta, sillä välillä olen ollut niin lähellä luovuttaa. Onneksi en tehnyt niin! Ylipäätänsä oli asia mikä tahansa, jos se on yhtään lähellä sydäntä, älkää antako heti periksi jos kohtaatte vastoinkäymisiä. Onnistumisen tunne on niin mahtava, varsinkin sen jälkeen kun huomaa menneensä sieltä mistä aita ei ole ollut matalin. Itselleni tämä onnistuminen toi sellaista onnellisuuden tunnetta, jota en nyt just vaihtaisi mihinkään! Onnistuminen motivoi lisää. Ja vielä parempiin suorituksiin. Tanssi ei tunnu pelkältä harrastukselta, se on jotain paljon enemmän. Viime viikonloppu oli ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaista viikonlopuista. Ja millaisia ihmisiä olen tavannut ja keihin olen tutustunut tanssin kautta! Te ootte aivan mahtavia!! Ollaan pidetty kyllä niin kivaa ja tullaan pitämään vielä. Oli aivan parasta treenata ja esiintyä just teidän kanssa! Ei voi muuta sanoa kuin KIITOS! <3

:D

"Hei otetaan semmonen magee hyppykuva!"

"Toi äskeinen vähän heilahti..Yritetään vielä uudestaan!"

Mahtavuutta! <3

Playlist

Näistä biiseistä en saa millään tarpeekseni juuri nyt! Kuulokkeissani pauhaa eniten:

• Daft Punk - Pentatonix
• CAN'T STOP THE FEELING! -Justin Timberlake
• Devil - Cash Cash
• One Dance - Drake
• I took a pill in Ibiza - Mike Posner, Seeb remix

Nää on vaan niin hyviä! Mä en kestä! :D Eka biisi on itseasiassa yks kohta esitettävistä tanssikoreografia biiseistä. Aika iloisen menevä eikö? Vikaa biisiä kuunneltiin Meksikon lomalla aivan koko ajan. Oi niitä muistoja!
Tämä postaus jää nyt hieman lyhyehköksi, sillä nyt tarvii jo mennä! On viimeisten treenien aika ennen h-hetkeä. On tullut taas se aika vuodesta kun on kerättävä kaikki rohkeus ja taidot yhteen, aika nousta lavalle. Tällä kertaa teen oman ennätyksen esitysmäärissä, neljä erilaista koreografiaa, joissa esiinnyn viikonloppuna. Yhdessä esityksessä on oikeastaan kaksi eri koreografiaa ja biisiä, eli yhteensä viisi.

Jännittää! Pelottaa! Oon innoissani! En malta oottaa! Tää on niin mun juttu.

Hyvän fiiliksen lisäpläjäyksenä Suomi on hyvää vauhtia matkalla kohti jääkiekon maailmanmestaruutta. Kyllä me taidetaan voitto kotiin viedä!

Nyt isken kuulokkeet korviin ja lähden treenaamaan. Mukavaa torstai iltaa kaikille!

Elämäni tärkein ihminen

... tuntee minut hyvin. Hän osaa piristää ja olla tukenani silloin kun sitä tarvitsen. Vaikka emme olisi hetkeen olleet yhteydessä, tiedän että hädän hetkellä voin aina soittaa. Tai jos vaan tuntuu siltä, että haluan jutella jonkun kanssa.

Muistutamme hieman toisiamme. Molemmilla on tummat kasvonpiirteet, hymykuopat ja suuri rakkaus urheiluun.
Hän puhuu paljon myös, innokkaasti asiosta.
Samallalailla käsiään välillä huitoen ja muutenkin säheltäen kaikessa, niinkuin minä. Hän on myös impulsiivinen, saattaa menettää hermonsa nopeasti, kuten minä. Parhaimmillaan hän on kumminkin hyväsydäminen, lempeä ja hyvin empaattinen.

Syvällinen ajattelutapa on häneltä lähtöisin ja hän on ollut korvaamaton tuki vaikeiden asioiden käsittelyssä ja ratkaisuissa silloin kun omat psykologiset taidot eivät ole riittäneet.
Hän on iloinen pienistä asioista ja kannustaa positiiviseen ajatteluun.

Hän on äitini.

Hiljattain ollut äitienpäivä sai taas ajattelemaan kuinka iso rooli vanhemmilla on todella elämässä. Millaisen esikuvan ja ajatusmaailman he opettavat lapselleen. Se vaikuttaa paljon myös lapsen ajattelutapaan ja siihen miten kohdata eri asioita.
Arvostakaa vanhempianne myös huonoina päivinä. Kaikilla ei välttämättä ole toista tai molempia. Olen onnellinen, että minulla on hänet.

Tervetuloa kesä!

Viimeisimmästä astetta syvällisemmästä ja synkemmästä postauksesta on mukava välillä siirtyä myös vähän keveämpään matskuun.
Kun maailma pysähtyy-postaus sai hurjan paljon lukukertoja. Ehken ihan turhaan ainakaan syvällisempiä juttuja pohdi. Ovat ne loppujen lopuksi hyvin suuri osa itseäni. Eivätkä helpolla lopu, voin luvata :)

Tämän viikon on ollut aivan ihana ilma. En liene ainoa kuka on tallustellut pitkin katuja ilman takkia hihattomassa hyvin pöllämystyneen epäuskoisena, mutta hyvin iloisena että onko täällä oikeasti näin lämmin JO nyt?! Siis kun joka juhannushan aina sataa :D Toivotaan että sääukko olisi vihdoin kääntänyt kelkkansa sen suhteen.

Vaikkei vappupäivänä oma fiilis ollut kaikista korkeimmalla, tuli onneksi lähdettyä ulos virkistäytymään aurinkoon. Uudistunut Hernesaaren ranta oli kyllä viihtyisä, suosittelen! Tuli jopa tunne ihan kuin ei olisi ollut Suomessa lainkaan. Kiva kun on keksitty uusia ideoita, tuollaisia ehdottomasti lisää!

Menin aivan pähkinöiksi tuosta ihanasta Late lampaasta.

Tänä keväänä jo olen:

-Tanssinut enemmän kuin laki sallii, kohta koittaakin h-hetki eli esitykset.
-Myös telonut itteni pariin otteeseen. Tuntuu että lekurista tullut toinen koti.
-Pää lyö yhtäkkiä tyhjää kun piti miettiä mitä kaikkea sitä onkaan tehnyt, no ehkei kaikki tähän sovellu.. (:D)
-Nähnyt ystäviä parhaani mukaan, sekä löytänyt heistä paljon uusia hyviä puolia.
-Oivaltanut tiettyjä asioita paremmin ja oppinut enemmän itsestäni.
-Saanut uusia läheisiä ihmisiä elämääni.
-Tuntenut kiitollisuutta, myös pettymystä, mutta oppinut enemmän arvostamaan asioita, joita itsellä on.
-Käynyt toisella paikkakunnalla.
-Syönyt kevään ekat jätskitötteröt ulkona shortseissa.
-Heittänyt mojovia piiloblondiväläyksiä, kuten onko hirvi aina mies ja poro aina nainen.
-Aiheuttanut yhden elämäni pahimmista krapuloista.
-Vannonut etten enää ikinä juo.

Tänä kesänä aion:

-Kumota vikan väittämän edellisestä, sillä mikään ei voita lämmintä kesäpäivää terassilla kylmä siideri kourassa. Tai vaihtoehtoisesti tyttöjen viini-iltaa.
-Nauttia täysin siemauksin auringosta ja lupaan myös pulahtaa järveen uimaan vaikka "Suomen vesi on niiin kylmää verrattuna ulkomaihin!" ;)
-Syödä hyvin, rentoutua riittävästi, nukkua paremmin, nauttia kaikesta täysin siemauksin.
-Nähdä lisää ystäviä, elämän tärkeimpiä asioita, ne tekevät elämästä niin hyvää!
-Käydä sitten monen vuoden Linnanmäellä laitteissa ja selättää hieman yhtä pahinta pelkoani, korkeanpaikankammoa.
-Käydä ainakin yksillä festareilla, Weekend, mahdat totisesti olla kesän parhaimmista viikonlopuista.
-Jos en muualle päin Suomea tai muuta maailmaa eksy, niin ainakin isovanhempieni luo Pohjanmaalle. Täysin landelle eristyksiin hetkeksi kaupungista ja hälinästä. Tekee hyvää.
-Syödä lukemattomat määrät mansikoita, maata X-asennossa nurmikolla, olla vaan, nauraa, pitää hauskaa, tehdä tästä kesästä paras kesä!
-Pelätä edelleen isoja lintuja. Tai no oikeastaan vain lokkeja. Ja harakoita. Ja joskus puluja (:D). Ne lokit..kyllähän ne kesään kuuluu. Eräs sellainen yksilö muistutti mukavasti muutama päivä sitten pesemään ikkunat jättämällä itsestään mojovan jäljen lasiin. Ei sitä muutenkaan tiedä milloin ne nappaa jätskin kädestäsi tai paskoo päähän. Tai molemmat. Mutta kun lokit on täällä, kesä enteilee hyvin vahvasti alkuaan.

Kun maailma pysähtyy

Toivottavasti teillä on ollut mukava vappu. Itselläni se ei mennyt mitenkään parhaimmalla mahdollisella tavalla... Kun vappuaattona kesken illanvieton luin baarin vessassa neljä uusinta viestiä, koin todella ison järkytyksen. Kun luin lähipiirissäni juuri tapahtuneesta erittäin vakavasta sairaskohtauksesta, en voinut aluksi millään uskoa mitä juuri luin. Koko maailma ympärillä pysähtyi. Baarin äänet ja melu kaikkosi ja kaikki muu ajantaju hävisi. Tärisevin käsin luin viestit viisi kertaa läpi, ennen kuin sisäistin kunnolla mitä siinä luki...
Syöksyin takaisin baarin puolelle etsien ystäväni kenen kanssa olin viettämässä iltaa ja vasta kun sanoin ääneen hänelle mitä juuri luin, järkytys iski tajuntaan aivan kunnolla. Rintaa puristi ja tunsin kun kyyneleet alkoivat virtaamaan solkenaan ja se epäusko, ei voi olla mahdollista, miten näin voi käydä...

Hänen kasvot näkyivät selkeästi mielessäni ja näkyvät vieläkin. Alati ja kauniisti hymyilevä ja erittäin positiivisen asenteen omaava henkilö, kenen asenteesta monilla olisi syytä ottaa mallia. Hänen seurassaan tunsin oloni aina hyväksi. Ulkoapäin täysin terve, nuori hyvä ihminen, kuka ei todellakaan ansaitsisi kokea mitään noin kamalaa... Ei todellakaan. Järkytyksen seasta hänen kasvot piirtyneinä näkökenttääni, mieleeni tulvi miljoona kysymystä ja yksi niistä oli tulenkohan enää koskaan näkevän hänen hymyilevän samalla tavalla... Tulenko näkemään enää samaa ihmistä...

Tilanne on tällä hetkellä parempaan päin menossa. Suoraa hengenvaaraa ei ollut, sillä hän ehti hoidon kannalta riittävän ajoissa sairaalaan ja on nyt saanut osan kehon toiminnoista takaisin. Tilanne on silti hyvin vakava ja toipuminen sekä kuntoutus kestävät pitkään...ja ovat varmasti työläitä. Varmasti taattua ei ole palaako hän täysin ennalleen. Jääkö ruumillisia tai henkisiä pysyviä vammoja, tuleeko hän olemaan enää se sama ihminen kenet tunsin. Tilastojen mukaan aivoinfarktin kokeneista noin 50-70% palautuu entiselleen ja itsenäiseksi päivittäisissä toimissaan. Uskon hänen kuuluvan tähän prosenttimäärään, tiedän sen, hän on taistelija.

Tämän tiedon kuuleminen oli jotain sanoinkuvaamattoman hirveää. Olo on kumminkin hieman helpottanut sitten lauantain, sillä hän on päässyt pois pahimmasta kriisitilasta. Toivon erittäin paljon jaksamista ja voimia hänen läheisimmilleen ja perheelleen. Tämä kokemus opetti itselleni aivan uudenlaisen elämänarvojärjestyksen. Omat ongelmat tuntuivat aika mitättömiltä tuon rinnalla.

Kuinka usein loppujen lopuksi unohdamme arvostaa tai emme edes tajua arvostaa niin itsestäänselväksi tullutta asiaa kuin terveys? Se ei todellakaan ole itsestäänselvää, mitä vaan voi tapahtua milloin vaan ja kenelle vaan, jopa niillekin keille sitä ei millään uskoisi tapahtuvan. Siksi joka hetkestä pitäisi nauttia ja iloita parhaansa mukaan, koskaan ei tiedä milloin se voi olla viimeisesi.
Olkaa myös mukavia toisillenne. Tunsin etukäteen hirveää omantunnon pistosta siitä mitkä mahtoivat olla viimeiset sanani hänelle ennen tuota tapahtumaa. Luultavasti jotain hyvin väsynyttä läppää, mutta mitä jos olisin valittanut paljon jostain tai purkanut häneen huonoa päivääni? Tuntuisi vielä pahemmalta.

Elämää ei ole tehty helpoksi, eikä se aina ole reilua. Tuntuu, että hyväntahtoiset ihmiset kokevat usein hyvin paljon pahaa. Joka ikinen kokemus kumminkin opettaa ja kasvattaa meitä vielä paremmiksi ihmisiksi, mikäli vain käännämme vastoinkäymiset voimavaraksi. Se on paljon myös ajattelutavasta kiinni. Kun lopulta kaikki järjestyy, kun hän selviää.
Elämä on ainutlaatuista, joka päivästä ja ajasta tulee olla kiitollinen siitä että vielä elät. Tuollaiset tapahtumat pistävät kunnolla ajattelemaan. Jokainen päivä on mahdollisuus.
Anything could happen, mitä vaan voi tapahtua. Niin pahassa, mutta ennen kaikkea myös hyvässä!