Mun juttu

Mistä tietää löytäneensä harrastuksen johon palaa loputon intohimo ja halu kehittyä? Josta ei koskaan saa tarpeekseen ja joka on niin se oma juttu. Omasta näkökulmasta ilmaistuna rakkaus tanssiin ilmenee näin:

-Mietin tanssia jatkuvasti. Koko ajan tekisi mieli treeneihin ja treenien jälkeen olo on kuin uudestisyntynyt.

-Aivan sama vaikka lihaksia särkisi edellisistä treeneistä, väsymys painaisi, haluan treeneihin, sillä olo jota tanssista ja sen jälkeen tulee voittaa 10-0 nuo molemmat.

-Katson tanssiaiheisia videoita ja youtubepätkiä vähän väliä, ihailen niissä tehtyjä koreografioita ja fiilistä.

-Kertaan tunneilla tehtyjä koreografioita mielessäni jatkuvasti. Joka puolella ihmisten ilmoilla ja kävellessäkin. Välillä kurtistan kulmia kun mietin jotain epäselvää kohtaa. Tämä näyttää varmasti hyvin järkevältä.

-Kun kuulen jossain biisin johon on tunneilla tehty koreografiaa, alan automaattisesti toistamaan koreografiaa vähintäänkin minimaalisesti, kädet ja jalat alkavat itsestään liikkumaan.

- Huomaan vahingossa laskevani normin yks, kaks, kolmen sijaan "ja vii, kuu, see, kaa..."  (tanssissa koreografioissa lasketaan ykkösestä kasiin. Laskemalla osaamme ajoittaa koreoissa tehdyt liikkeet oikein. Koreografian alkaessa ykkösellä monet laskevat edellisen "kasin" lopun jo mielessään "ja vii, kuu, see, kaa...").

-Treenivaatteita ei ole koskaan liikaa, koko ajan tekisi mieli ostaa uusia. Välillä huomaan katselevani niitä enemmän kuin normaaleita vaatteita.

-Ja sitten vielä huomaakin omistavansa enemmän urheiluliivejä kuin normi rintsikoita.

-Kun kuulen hyvän ja katutanssiin sopivan biisin, alan automaattisesti baunssaamaan biitin mukana. Ainakin vähintään pää alkaa hienommin tai vähemmän hienommin heilumaan :D

-Kun kuulen jälleen hyvän biisin, alan miettimään mitkä liikkeet mihinkin kohtaan sopisi ja puolihuomaamatta suunnittelen päässäni jo omaa koreografiaa.

-Jos treeneissä en saa jotain liikettä sujumaan, treenaan vaikka läpi harmaan kiven oppiakseni sen.

-Kun kuulen treeneissä pätkän jostain hyvästä biisistä, etsin sen sanojen perusteella kissojen ja koirien kanssa kunnes löydän sen Youtubesta. Lataan sen Spotifyhyn ja fiilistelen sitä myös vapaa-ajalla.

-Kun mulla on treenit, mulla on treenit, piste. Edes sinä, vaikka olisit mulle kuinka tärkeä tyyppi et tule mun ja treenien väliin. Treeneistä jäädään pois vaan jos ollaan oikeasti kuumeessa tai pää kainalossa.

-Saan suurta mielihyvää kun huomaan oman kehittymiseni tai opin vaikean liikkeen, mitä en aluksi osannut.

-Tanssin ajatteminen saa mut hymyilemään.

-Kävisin tanssitunneilla vaikka joka päivä, jos muu aikataulu kuten työ sallisi.

-Haluaisin joskus opettaa tanssia.

-Haluan kehittyä koko ajan paremmaksi ja olla koko ajan liikkessä. Kahden viikon lomalla eka viikko ilman tanssia meni huomaamatta, tokalla viikolla alkoi olla jo ikävä tanssia.

-En saa tarpeekseni myöskään siitä puhumisesta. Kun multa kysytään "Miten treenit meni?" "Ihan hyvin"-vastauksen sijaan varaudu 10 minuuttia kestävään puhetulvaan silmät lautasen kokoisina innostuksesta. Tai jos kysyt viestillä, saat Sinuhe eepoksen ekan osan.


Treenikaverit, samaistutteko? ;) Tänään oon viettänyt rentoa vapaapäivää ja tukkalääkärillekin tuli vihdoin päästyä pitkästä aikaa. Varasin kampaaja-ajan Bulevardin Glohairin Heidille, jonka ammattitaitoiseen ja hyvin ystävälliseen palveluun on aina ilo mennä. Aika oli varattava kun vaalea maantienharmaa tyvikasvu alkoi näkyä jo liiaksi. Värjättiin tyvi ja vaalennettiin hiusten ilmettä lisää raidoilla, mutta ei liian vaaleaksi kun brunena haluan pysyä. :) hieman saksittiin myös huonoja latvoja. Nyt istun tässä Bulevardin kahvisalongissa ja seuraavaksi jatkan vapaa-iltaa Sonjan luo viettämään. Tänään on ollut ihanan keväinen fiilis ulkona. Aurinkoista alkuviikkoa jokaiselle! :) PS. Etsikää kaikki se mikä teille on oma juttu ja mikä on tärkeää. Se tuo hyvin paljon sisältöä elämään.

Lamauttava kiire

Niin paljon kaikkea. Paljon kaikkea mitä pitäisi tehdä, mutta ei ehdi kaikkea kumminkaan. Olet yhdessä paikassa tekemässä jotain, mutta et pysty olla tilanteessa täysin läsnä, sillä tunnet että sinun olisi oltava jossain muualla tai hoitamassa jotain toista asiaa. Kiire, osaa parhaimmillaan olla viime hetken varoitus startti asioiden hoitamiselle, mutta pahimmillaan hyvin puuduttavaa ja kuormittavaa. Jatkuva kiire kääntyy helposti myös stressiksi, jonka seuraukset voivat pitkällä tähtäimellä varsinkin olla muutoksia aiheuttavia.

Olenkin miettinyt miten paljon nykyään kiire vaikuttaa jokaisen arkeen tai elämään ylipäätänsä.
Huomaan itse selitteleväni helposti asioita kiireen piikkiin. En ole ehtinyt tehdä sitä tai tätä, kun on ollut niin kiire. En ole ehtinyt töissä tekemään kaikkea mitä olisi voinut tehdä sen päivän aikana, kun on ollut niin kiire. En ole ehtinyt hoitaa sitä ja sitä velvollisuutta omalla vapaa-ajalla, kun on ollut niin kiire. Kun pyydän ihmisiä luokseni kylään selittelen kämpän olevan sekaisin, kun en ole kiireiltäni ehtinyt sitä kunnolla siivota (Eräs henkilö tästä varsinkin kuittailee ja kun luet tätä, luultavasti ensi kerrallakin kuulet samat litaniat :D). En ehdi kirjoittelemaan blogipostauksia niin säännöllisesti kuin haluaisin kiireen takia, huomaan myös kirjoittavani siitä tänne blogiin joko suoraan tai epäsuorasti. Tunnen ajoittain omantunnon pistoksia siitä etten aina ehdi kaikkiin läheisiin ihmisiin olemaan niin paljon yhteydessä kuin haluaisin. Aina ei ole aikaa tunnin mittaisiin maraton-puheluihin ja syynä jälleen kiire.

Kiirettä on jokaisella ajoittain enemmän tai vähemmän, siitä ei mihinkään pääse. Enemmän merkitystä onkin millä lailla suhtaudut kiireeseen. Kun katson itseäni, en ole paras esimerkki. Omaan huonon tavan jättää asiat liian viime tinkaan ja myös turhaudun helposti. Kaikki kaverit tietävät, että olen porukan ainainen Matti Myöhäinen ja jos koen kiireen liian stressaavaksi, oli se sitten työkiireitä tai omia hoitamattomia asioita, äkkipikainen luonne puskee valloilleen ja oksat pois, täältä tulee tuittupää.

Asioiden prioirisointi ja parempi ajanhallinnan käyttö onkin tavoite itseni kehittämiselle. En väittäisi itseäni kumminkaan täydeksi lusmuksi, teen parhaani minkä milläkin hetkellä kykenen. Monesti vaan esimerkiksi liika väsymys syö luovuusinspiraatiota muun muassa tälle blogille. Tuntuu välillä että pää lyö vaan pelkkää tyhjää. Eiköhän se ole joskus aivan sallittua.
Kumminkaan tarkoitus ei ole kuulostaa siltä että väkisten näitä postauksia väännän, vaan että kirjoitan kun siltä tuntuu ja niinkuin olen alusta asti sanonut, tykkään kirjoittaa ajatuksen kanssa. Nytkin varmaan selittelen liikaa :)

Kun miettii kiirettä ja tekemättömäksi jääneitä asioita, on hyvä muistaa hetkessä elämisen taito. Aina on jotain mitä pitäisi tehdä, mutta jos elät vain siinä ajatuksessa missä pitäisi olla juuri nyt tekemässä mitäkin, menetät sen hetken mikä juuri nyt sinulla on.

Elämä on paljon mielekkäämpää, kun muistaa nauttia pienistä hetkistä ja asioista. Olit sitten seurusteleva, sinkku, avioliitossa, seitsemän lapsen äiti kommuunissa asuva, muista ottaa oma aikasi. Itse olen saanut aivan suunnattomasti energiaa ja hyvää mieltä tämän vapaan viikonlopun kunnon pitkistä yöunista ja pitkistä rauhallisesti syödyistä aamupalahetkistä. Ulkona paistava aurinko kruunaa kaiken. Ei siihen hyvään oloon loppujen lopuksi paljoa tarvita, asenteesta vain kiinni. Ne tiskit ja muut hoidettavat asiat odottavat kyllä.

Tämä viimeinen kuva varsinkin saa hymyn huulille ja aikaan ihanan flashbackin. Eräänä aamuna Meksikossa olimme varsin aikaisin liikkellä (johtumatta tietenkään pitkäksi venyneestä yöstä Playa del Carmenin yöelämässä ja ajatuksena nukkua sitten rannalla...), kävelimme tuttuun tapaan etsimässä aamupalapaikkaa ja aivan vahingossa löysimme niin täydellisen paikan ettei meinannut heti uskoa todeksi. Meidän ranta oli pitkä ja käveltyämme tavallista pidemmälle rantaa pitkin löysimme aivan sattumalta pienen kallion kielekkeellä olevan ravintola/kahvilan, jonka ulkotuolit ja pöydät sijaitsivat suoraan merelle päin lähellä kallion kielekettä. Paikka oli syrjemmällä ja hyvin rauhallinen. Saimme eteemme koko loman parhaimman aamupalan, auringon lämmössä, maisemana turkoosi aaltoileva meri, palmunlehdet ja kolme pelikaania, jotka lentelivät vähän väliä ylitsemme yhtäkkiä välillä mereen sukeltaen, aamupalan etsinnässä hekin.

Istuimme tuolla paikassa varmaan kolme tuntia vain siitä hetkestä nauttien ja ollen, vailla kiirettä mihinkään. Se muistutti itselleni mitä elämä parhaimmillaan on.
Jokaiselle tietysti eri asiat ovat tärkeitä eri mittapuulla ja koska tiesin tuon hetken olevan kaukana perus arjesta, luultavasti nautin siitä sitäkin enemmän.

Samanlaista hetkessä elämistä haluan soveltaa elämään kokonaisuudessaan. Sellaista että siitä oikeasti nauttii ja saa paljon irti. Jos minulta kysytään, haluan että jokainen luo itselleen omat auringonnousut ja pelikaaninsa.

     

Lähtöpäivät

Ja aivan ensimmäiset kuvat saavuttuamme paikalle Cancunin lentokentälle. :) Hymyilyttää kun mietin noita ihan ensimmäisiäkin lomamuistoja. Pitkän ja huonosti nukutun lentomatkan jälkeen kumminkin hymyä irtosi aivan kunnolla. Huolimatta siitä miten absurdinen olo oli oikeesti, Alle kahta vuorokautta sitten oltiin oltu aivan tavallisessa talvi Suomessa jossa pakkasta taisi silloin olla noin -10 astetta ja nyt paikassa jossa voikin olla ilman pitkähihaista helposti, aurinko paistaa, on ihanan lämmintä ja kaikkialla on niin värikästä. Vihreitä palmulehtiä ja kasvillisuutta kaikkialla. Niin valoisaa.

Täysin ongelmitta lähtömme ei kumminkaan sujunut, mutta monesti se kuuluu reissun ja varsinkin hyvin kauas lähtemisen luonteeseen. Meidän oli tarkoitus lentää ensin Helsingistä New Yorkiin ja sieltä välilaskun ja koneen vaihdon jälkeen lentää Cancuniin, Meksikoon. Samana päivänä kumminkin meille ilmoitettiin, että lentomme New Yorkiin on peruttu siellä silloin vallitsevan hyvin suuren lumimyrskyn takia. Eikä myöhäisempää lentoa sinne olla järjestämässä. Finnair oli kumminkin järjestänyt meille korvaavan lennon Saksaan, Dusseldorfiin (oon varmaan amatööri kun en tiedä miten tällä näppäimistöllä saa uun päälle ne kaksi pistettä), jossa meidän pitäisi yöpyä yksi yö ja sitten seuraavana aamuna aikaisin lähteä pitkällä lennolla suoraan Cancuniin,
Meille maksetiin suht hieno hotelli lähellä Dusseldorfin kenttää yhdeksi yöksi ja tarjottiin ravintolassa illallinen. Tämä riitti hyvin meille tässä vaiheessa, ainoa mikä harmitti hieman oli että tämä lähtösähellys vei kokonaan yhden lomapäivistämme, kun lähtö Meksikoon oli vasta seuraavana päivänä. Mutta sellaista se on. Onneksi kumminkin päiviä oli vielä hyvin jäljellä ja huonomminkin olisi voinut olla. Tapasimme Saksan kentällä pari muuta suomalaista, joilla oli sama juttu, mutta heidän lähtö oli pitänyt olla jo päivää ennen meitä Helsingistä. Joten he olivat menettäneet siinä jo kaksi päivää.

Saksan kentällä meillä jatkui hieman sähellys (ei sinäänsä yllättävää kun me ja varsinkin minä kyseessä :D Sähellys on ominaispiirre.) kun ei heti löydetty oikeaa selvittelytiskiä, jossa meidän piti kertoa lennon peruuntumisesta ja että meille olisi täällä yhdeksi yöksi hotelli ja missä se on, miten pääsemme sinne jne. Kolmannella yrityksellä oikea tiski löytyi. Jipii!
Meille oltiin sanottu Helsingin kentällä, että matkalaukkumme lennätetään suoraa Cancuniin ja että Dusseldorfin kentällä me emme niitä ottaisi, vaan ne odottaisivat seuraavana aamuna valmiina Meksikoon menevässä koneessa. Ihmettelimme tätä hieman ja pariin kertaan kysyimmekin että varmastiko ovat siellä ja meille vakuutettiin että kyllä.
Saksan kentällä meiltä kumminkin kysyttiin ihan pariinkiin otteeseen eikö meillä ole laukkuja mukana. Kerroimme mitä meille sanottiin ja myös he ihmettelivät tätä hieman. Tästä johtuen tulimme myös aluksi itse hieman epävarmoiksi kummin se asia oli, mutta päätimme kumminkin luottaa siihen mitä meille ensimmäisenä oltiin sanottu että laukkumme odottavat meitä sitten Cancunin kentällä.
Meille kerrottiin että pääsemme Dusseldorfissa lentokentän läheisyydessä olevaan hotelliin minibussilla ilmatteeksi ja virkailija kertoi suunnan mistä bussin löydämme. Ja eikun överikalliin hammasharjan ostoon kentältä ja oikean minibussin etsimiseen!

Voitte arvata löytyikö se oikea bussi kovin helpolla...ja tässä vaiheessa aloimme olla myös hyvin nälkäisiä ja väsyneitä. Tämä ei kumminkaan vielä pahin näistä sähellyskerroista toki ole :D Lopulta kumminkin se oikea bussi löytyi (mikä näytti kyllä enemmän tilataksilta) ja saimme nopean kyydin hotelliimme, jossa oli parhaimmat king size bedit nukkumaan univelkoja pois sekä ravintolan pasta-annos oli onneksi riittävän iso (mulla on aivan pohjaton maha, syön HYVIN paljon).
Iloitsimme pehmeistä ja isoista sängyistä kun jo noin lyhyenkin lennon jälkeen alkoi kropan lihakset huutamaan Hoosiannaa. Mietittiiin että nyt on iloittava näistä ja nauroimme että ei tiiä millaiset sängyt Meksikossa odottaa... Olimme varanneet sieltä bungalow tyylisen hotellin sopivaan hyvään hintaan ja se vaikutti aika yksinkertaiselta ja alkukantaiselta kuvien perusteella. Kumminkin ihan siistiltä ja riittävältä, sillä matka ei muuten ollut mikään edullisin mahdollinen ja halusimme käyttää rahaa enemmän itse tekemiseen ja kokemuksiin. Eihän siellä hotellissa käydä kuin vain nukkumassa.
Illan päätteeksi Sonja kertoi hämähäkki kauhutarinoita, kuinka eräällä hänen tutullaan oli tullut nyrkin kokoinen hämähäkki vastaavanlaisessa hotellissa huoneeseensa. Sain jonkun semisydärin jo pelkästä ajatuksesta ja eikun hyvää yötä vaan ja levollisia unia ;) Seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan koittikin jo se odotettu 11 tunnin lento paratiisiin.

(Tämä kuva googlesta. Itse lentokoneesta saatiin molemmilla kerroilla keskipaikat. Onneksi niistäkin näki myös hieman kuikuilemalla vastaavia kauniita lentomaisemia.)

Seuraavana aamuna herättiin jo ennen kuutta valmiina lennolle. Väsytti kyllä todella paljon, mutta väsymyksen sekaan mahtui myös paljon lapsenomaista innostusta ja odottavaa tunnetta. Olin aivan täysillä valmiina uuteen kokemukseen ja aivan haltioissani että pääsee auringon lämpöön. 

Lento sujui täysin ongelmitta ja 11 tuntiakin meni yllättävän nopeasti. Nykyään pitkänmatkan lennoilla koneessa on sen verran tekemistä kun löytyy se oma telkkariruutu edestä, josta voi kattoa vaikka mitä leffoja, sarjoja tai pelata pelejä. Tykkäsin itse enimmäkseen kuunnella musiikkia, mutta tulihan sitä teeveetä myös tuijoteltua. Nukuttuakin sai hieman, ei paljoa, sillä oon huono nukkumaan lentokoneessa. Vähänkin oli jo paljon. Univelkaa silti liikaa, mutta lomallahan ne ehtii pois nukkua. 

Pitkän lennon jälkeen jännitettiin Cancunin kentällä niitä meidän matkalaukkuja ovatkohan tulleet perille asti. Yliväsynyt olo lisäsi vielä enemmän sitä absurdista tunnetta että täälläkö me nyt oikeasti ollaan. Laukut ja me olimme saapuneet hyvin perille asti joten kaikki hyvin. :) 

Kun pääsimme ulos lentokentän ovista, meitä odotti noin 25 viiden innokkaan meksikolaismiehen hyökkäyslauma. "Hola amigas! TAXI TAXI?!" Aivan joka suunnasta tarjottiin taksia ja he huutelivat vuorotellen hintoja ja kyselivät paljon mihin olemme matkalla. Se oli aika hauskan koomista, ainakin hoitavat työnsä hyvin innokkaasti. :D Olimme ajatelleet joko taksia tai bussia alle, kun Cancunista määränpäähämme Tulumiin on noin reilun parin tunnin matka. Kävimme ensin syömässä ja sitten palasimme kyselemään uudelleen hintoja. Tuolloin Meksikossa oli paikallista aikaa päivä, noin neljän aikaan iltapäivällä olimme perillä Cancunissa.

Taksien hinnat Cancunista suoraan Tulumiin osoittautuivat aika kalliiksi tinkimisyrityksistä huolimatta. Monet pyysivät yli tuhatta pesoa eli noin sataa euroa siitä matkasta. Vaikka hintataso olikin alhaisempi kuin Suomessa, halusimme silti säästää joissain asioissa ettei rahaa varsinkaan loman aluksi kuluisi liikaa. Kuulemma myös hotellimme ei ollut hyvän ajoreitin päässä vaan suurinpiirtein keskellä viidakkoa. Kuulosti lupaavalta tuo alkava reissu. Ei muuten hoppua, mutta hotellissamme ei ollut 24/7 respapäivystystä, vaan vain kahdeksaan asti illalla. Meidän olisi pakko ehtiä ennen sitä, mikäli haluaisimme myös varmasti päästä yöpymään sinne. Kello oli noin viisi, joten olihan siinä vielä kolme tuntia aikaa. Ei mitään hätää. Niin ainakin luulimme... :D 

Suoraa bussia ei myöskään Cancunista Tulumiin kulkenut, eikä minibussit kuulemma huolineet kyytiin jos oli matkalaukkuja mukana. Päätimme ottaa normaalibussin kentältä Playa del Carmeniin, johon oli noin tunnin matka ja joka sijaitsee aivan Cancunista Tulumiin matkan varrella. Siellä vaihtaisimme joko toiseen bussiin tai taksiin, mikäli saisimme sopivan hinnan neuvoteltua ja aikaa riittää. Bussilippu Playa del Carmeniin oli noin 3 euroa, joten säästimme siinäkin jo hyvin. Jännä on myös paikallinen aikakäsitys verrattuna Suomeen. Suomessa kaikki on niin täsmällistä (tai noh...mitä nyt välillä VR:n tulee..), tuolla bussilippumme ostettua meille sanottiin "Sinco minuto", viiden minuutin päästä bussi lähtisi. Todellisuudessa odotimme reilu puoli tuntia. Ei kiirettä. Eikä se haitannut, se on heidän tyyli. Mistä voisi monelle muullekin olla ajattelemisen aihetta.

Bussissa ja viimeistään Carmenissa tajusimme että aika alkaa käydä vähiin.. Kello oli tulossa puoli seitsemän ja ilta oli jo hämärtymässä. Ei ehdittäisi ottaa bussia vaan oli suosiolla otettava taksi, että varmasti ehtisimme hotelliimme ennen kahdeksaa. Vielä noin tunnin matka edessä.. Taksikuskimme oli mukava ja puhui paljon. Esitteli itsensä ja saimme suht hyvän hinnankin neuvoteltua. Sanoi myös osaavansa ajaa hotellillemme. Taksissa alkoi univelat painamaan päälle ja nukuimme molemmat lähes koko matkan. Lopulta havahduin siihen että kello tulee puoli kahdeksan.. Tiellä ei lähes mitään katuvaloja. Kauanko olisi vielä matkaa ja kai hän nyt tiesi varmasti mihin oli meitä viemässä... 
Lopulta kävi klassinen ja eksyimme. Taksikuskimme pysähtyi ja lähti kysymään neuvoa lähiravintolasta. Itelle alkoi iskeä jo pieni paniikki.. 

Kävi ilmi että hän oli risteyksessä kääntynyt väärään suuntaan. Tietysti ihan ymmärrettävää että niin käy, yritimme silti selittää että meillä on kiire ja toivoimme että hän ymmärsi täysin. Taisi se ymmärtää. Yleisesti ottaen aika moni ei puhunut kovin hyvää englantia. Siinä sitten vikat 20min jännitettiin aivan kunnolla (ainakin minä :D) ehditäänkö ajoissa. Lopulta tasan kahdeksan taksi kaarsi hotlan eteen ja Sonja lähti juosten respaan, jossa vielä onneksi oli se tyyppi paikalla. 
Ehdittiin just ja just ja huokaisin helpotuksesta, sillä hetkellä mielessä ainostaan suihku ja samantien nukkumaan.  

Kun kirjauduimme hotlaan sisään, respan työntekijä (joka puhui ihan semi ok englantia) sanoi yllättäen että illasta aikaiseen aamuun ei ole sähköä. Mietimme jo että noniin, pimeessä huoneessa sitten vaan suihkuun. Myöhemmin kävi kumminkin ilmi että hän tarkoitti aamu seitsemästä ilta seitsemään ei ole huoneissa sähköä. Se ei koitunut niin ongelmaksi kun voisi luulla, sillä päivisin kun ulkona oli valoisaa ei juuri sisälle tarvinnut valoa. Toinen työntekijä lähti taskulampun kanssa näyttämään meille huonettamme. Oli aivan pilkkopimeää ja olimme hiekan päällä koko ajan ja huoneet osoittautuivat pieniksi majoiksi hiekalla. Tämä toinen työntekijä ei puhunut lainkaan englantia ja oli huvittavaa kun hän vaan puhui taukoamatta meille espanjaa eikä kumpikaan ymmärtänyt siitä yhtään mitään. Ite tiedän joitain sanoja espanjaksi ja pari lausetta. Sitä kieltä ois kyllä kiva oppia lisää. 

Hän vei meidät hyvin alkukantaiselle majalle ja aluksi oli itellä siihen hieman tottumista kyllä. Mutta lopulta se ei haitannut vaan oli oikeastaan aika avartava kokemus. Vessa ja suihku meillä kyllä oli, mutta maja oli hyvin pieni, jossa oli kaksi sänkyä, pöytä ja kaksi tuolia ja lavuaari lähes aivan vieri vieren. Kokemus tämäkin, ois sitä parempikin voinut olla, mutta miksi olla liian turhamainen jos jo tuollaiseen maahan ja paikkaan pääsee käymään? 
Respatyyppi 2 puhui meille vielä innokkaasti espanjaa astuessamme sisälle majaan ja yhden sanan ymmärsin hänen osoittaessa suihkuamme "caliente". Eli kuuma. Kuuma? Miksi hän sanoi kuuma ja osoitti suihkuamme? Ei kai vaan... manasin silloin mielessäni. Ja kyllä. Ei kuumaa vettä. Kylmä suihku. Hän olikin sanonut "No caliente" ei kuuma, tai jotain vastaavaa. Siinähän sitten pitkän reissun jälkeen rentoutumaan kylmään suihkuun :D Tiesimme että hotellissa oli myös yleisiä suihkuja, joten päätimme lämpimän veden toivossa ottaa niistä seuraavana päivänä selvää. Nukahdin suihkun jälkeen kun tukki aivan samantien. Aamulla heräsin monen eri linnun kauniiseen ja ei-niin-kauniiseen lauluun ja rääkäisyyn. Absurdinen jännä ja hyvä olo alkoi jälleen, hymyilin ja mietin "Olen lomalla."

Vähän pidempi eepospostaus tällä kertaa ja niinkuin sanoin, jos alan kaikkea kertomaan kerralla tulee se Sinuhe eepos, tosin täyttäähän tämäkin jo varmaan joitain kriteereitä :D Toivottavasti piditte postauksesta. Lisää lomapostauksia tulossa! Täähän on melkein kun eläisi koko loman uudestaan :)

Punavuoren Sis. Deli

Tuli käytyä mainiolla brunssilla viime sunnuntaina Sannan kanssa. Uutena paikkana itselleni Punavuoressa sijaitseva pieni, mutta viihtyisän kodikas kahvila Sis. Deli yllätti positiivisesti. Uusia ravintoloita ja kahviloita on muutenkin kivaa aina testata. Brunssi oli oikein hyvää ja siitä löytyi myös aika mielenkiintoisia valintoja, kuten itsetehtyä tsatsikia (kreikkalaisen ruuan suurena ystävänä sydän hypähti onnesta) ja tuore smoothie oli kirsikka kakun päällä.

Viikko mennyt jälleen (ylläri?) hieman kiireisesti, mutta huomenna olisi tarkoitus palata jälleen Meksiko aiheiseen postaukseen. Niihin maisemiin ja muistoihin onkin ihanaa palata, täällä vielä loskakauden pitäessä valtaa. Kesä, kesä..tule jo!
Tänään pitkän iltavuoron jälkeen loppuillan agendana onkin sitkeä vällyjen alla hengailu ja aivot totaaliseen off-tilaan. Saatan vahingossa tuijottaa toki telkkaria. Maksimi kävelymatkat ja wällyjen alta poistuminen ovat sängystä jääkaapille.

Rentouttavaa ja ei niin rentouttavaa loppuviikonloppua itse kullekin :)