tiistai 18. lokakuuta 2016

ÄLÄ VAADI LIIKAA



... Itseltäsi. Monesti sanotaan että älä vaadi liikaa muilta, mutta älä tee sitä myöskään itsellesi. Näin voi käydä aika huomaamatta monissa hyvin erilaisissa tilanteissa ja olen huomannut tämän asian vaikutuksen olevan ainakin minulla jotain ihan päinvastaista kuin kannustavaa. Nimittäin lamauttavaa. 

Toki voi olla hyvä haluta päämääriä ja tavoitteita asioille, oli kyse arjen pienistä jutuista tai suuremmassa mittakaavassa olevista asioista. Nämä motivoivat meidät liikkeelle toteuttamaan itseämme näitä kohti. On hyvä kumminkin huomata ja tajuta olla vaatimatta täydellisyyttä. Saatamme jättää tekemättä monelta hyvän tuntuvan idean, jos emme näe sen menevän heti niinkuin pitäisi.

Saatan ajoittain saada mieleeni monta hyvältä tuntuvaa ajatusta ja ideaa liittyen omalla kohdallani arjessa vaikka blogipostauksiin tai tanssikoreografian tekemiseen. Silti helposti jätän toteuttamisen paljon tuonnemmaksi kun sillä hetkellä ei ole aikaa, on liikaa muuta tekemistä tai ajattelen olevani niin väsynyt ja pää nyt niin sumussa ettei se ole kykeneväinen mihinkään luovaan. Ja joskus näin onkin hyvä ajatella.

On kumminkin hyvä, asiassa kuin asiassa, tajuta olla vaatimatta itseltään liikaa ja jättää myös mahdollisuus epäonnistumiselle. Kun vaan lähtee tekemään ja toteuttamaan asioita avoimin mielin silloinkin kun ei ole täysin varma sen onnistumisesta, voi pettyä ja epäonnistua, mutta samalla myös onnistumisprosentti on suurempi. Yrityskertoja on enemmän. Saatatkin yllättyä, että asiat menivätkin paremmin kuin odotit ja vaikka eivät menisikään niin ainakin yritit.

Monesti parhain tulos ja inspiraatio eivät synny silloin kun olit ajatellut niin käyvän. Joskus semmoinen pieni hälläväliä-asenne toimii. Tällöin mielikin tuntuu olevan enemmän avoin uusille inspiraatioille kun energiaa ei keskity liikaa sen väkisin pakottamiseen. En tarkoita tuolla nyt täyttä välinpitämättömyyttä mihinkään tai mitään kohtaan. Itse ainakin olen hyvin paljon kaikkea muuta kuin välinpitämätön tyyppi.

Tänään pienenä esimerkkinä tarkoitukseni oli tiskata altaassa oleva astiavuori ennen iltavuoroon töihin menoa. Tiesin että minua ottaa päähän jos näen sen keon siinä vielä pitkän päivän jälkeen töistä tullessani ja samalla ärsyynnyin siitä jo valmiiksi ja itteeni että miten oon taas onnistunut pelaamaan näin hyvin Huojuvaa Tornia likaisilla astioillani. Mietin kumminkin samalla myös aamukahvia hörppiessäni mistäs sitä seuraavaksi kirjoittaisi. Mietin viimeaikaisia tapahtumia ja hieman päällä ollutta kiirettä ja kuinka tuntuu ettei välillä aika riitä oikein mihinkään ja siitä idea tähän postaukseen lähti. Normaalisti olisin pienessä ärsytyspäissä tarttunut tiskiharjaan viimeiset hetket ennen töihinlähtöä, että ehtisin tekemään eli tiskaamaan mahdollisimman paljon ennen iltaa. Nyt päätin kumminkin ajatella että "siinähän ovat" ja hoitaa asian myöhemmin, vaikka tiesin ettei sitä millään jaksaisi enää illalla. Samalla arvuuttelin mielessäni montakohan banaanikärpästä mahtaa tuohon lasi-lautanen-labyrinttiin päivän aikana eksyä. Olisin sillä hetkellä toivonut että työt olisivat alkaneet hieman myöhemmin ja olisin aamulla ehtinyt kirjoittamaan tämän loppuun, sain meinaan ihan älyttömän hyvän ja motivoituneen fiiliksen kirjoittaa, ihan yhtäkkiä. Vaikka en ollut aluksi niin ajatellut ja suunnitellut. Näin vaan kävi. Yllätyin. Ihan iloisesti.

Nyt on vuori toistaiseksi tasoitettu eikä harmikseni sieltä labyrintin syövereistä löytynyt yhtäkään banaanikärpästä. Ovatkohan ne jo tältä vuodelta kuolleet? Harmi, minä niin tykkäsin niistä.





Monet asiat, tilaisuudet, mahdollisuudet, eivät tule kohdallemme aina parhaimmalla mahdollisella hetkellä. Mutta harva asia elämässä menee muutenkaan aina täysin niinkuin olet sen suunnitellut, eikö? On aina helpompaa mennä monessa asiassa sieltä mistä aita on matalin ja olla siinä turvassa etten ainakaan epäonnistu. Joskus myös silti parhain onnistuminen ja tulos syntyvät silloin kun aika ei omasta mielestämme ole se parhain. Jotta onnistuu, on oltava myös riski epäonnistua. Olen joskus kuullut sanonnan "Rohkeat teot palkitaan.". Tähän herää myös kysymys, kuinka monta oikeasti hyvää tilaisuutta ja mahdollisuutta uskallamme jättää käyttämättä?





perjantai 14. lokakuuta 2016

Liikunnan tuoma hyvä olo












 Huppari: Cubus, toppi: Reebok, urheiluliivit: Puma,
housut: Röhnisch, kengät: Adidas





Helou pitkästä aikaa! Tai no missä se pitkä aika määritellään? Reilu puolitoista viikkoa tuntuu kumminkin vain lentäneen ohi äkkiä kuin lokki konsanaan ja tuntuu ettei ole oikein mitään ylimääräistä ehtinyt tehdä. Voisin todeta tähän perusjuttuja olleeni hyvin kiireinen ja että liian väsyneenä ei kulje omat ajatuksetkaan saati energiaa tuottaa mitään tekstiäkään. Samoin tuntuu että yli 10 astetta lämpötilasta hävisi nyt ilokseni jo parissa päivässä ilmeisesti pysyvästi tässä syksyssä. Ettehän te nyt ilman mua sitä olisi huomanneetkaan.

Joten ihan näin kevyissä vaatetuksissa kuin näissä kuvissa landella ei enää pärjää, mutta hyvä syy on silti liikkua siitä huolimatta :) 

Liikunta on ollut aina lähellä sydäntäni ja suht säännöllisenä kulkenut mukana läpi elämäni. Tykkään aivan älyttömästi niin fyysisestä kuin henkisestä tunteesta mitä liikunnan jälkeen tulee. Parhaimmillaan se on aivan kuin flow tila, missä haluat vaan pysyä ja tunnet olevasi vahva ja voittamaton. Tiedän, että se tuo mukanaan myös ajoittain kipeitä lihaksia ja niin kuin monessa muussakin asiassa, aloittaminen ja sen säännöllinen ylläpito väsymyksestä, kiireestä ja muusta huolimatta, on aina se vaikein asia. 

Mutta se fiilis kun olet tehnyt edes lyhyenkin lenkin tai lihaskuntoharjoittelun, se raukea olo mitä siitä seuraa on aivan huikea! 
Itsellä liikunta toki toimii kropan vahvuutta ylläpitävänä juttuna, mutta on myös tärkeä henkisen tasapainon ylläpitävä asia. Jotkut purkaavat stressiä muihin asioihin kuin liikuntaan, minä tykkään mennä tällöin tanssimaan (jos sattuu olemaan tanssitreenipäivä) tai raivojuoksulenkille. 

Täytyy myöntää että kesän aikana semmoinen säännöllinen liikunta on muutamaa tanssituntia ja juoksulenkkiä lukuunottamatta hieman jäänyt.. Tarkoitus oli näihin kuviin liittää myös pieni lihaskuntotreenipätkä, joka tulee kuvien mukana hieman viiveellä ihan vaan siitä syystä että semmoista ei ole hetkeen ollut. :) 

Nyt kumminkin päätin lähteä korjaamaan asiaa ja tässä tulee mukana vain viisi liikettä sisältävä pieni, yksinkertainen, tehokas lihaskuntotreeni koko kropalle ja tähän pystyy ihan jokainen ja on hyvä sellaiselle, joka ei hetkeen oo lihaskuntoa ittekseen treenannut, kuten minä, sillä liikkeet ovat suht helppoja ja vaikeus asteen määrää tahti jolla teet! Voin sanoa että kyllä tuntui lihaksissa seuraavana päivänä. Pieni treeni, mutta tehokas! :) Mitään ajanottovälineitä ei tarvitse. Laita taustalle soimaan menevää hyvää musaa mistä tykkäät, mielellään monta biisiä putkeen niin ei tarvitse kesken kaiken alkaa vaihtelemaan biisejä :D Tee näitä viittä liikettä kolme kierrosta, huilaa hetki kierrosten välillä ja hörppää vettä. Muista aina lämmitellä ennen lihaskunnon tekemistä! 



Alkulämppä, esim hölkkää 10 min. 

3 Kierrosta: 

1. 25 x vatsalihakset  
(perus vatsalihasliike. Itse teen nämä aina polvet koukussa ilmassa. Jos liian haasteellinen, pidä jalkapohjat maassa. Tee liike mielummin huolella ja hallitusti, älä hätiköiden ja puoleen väliin.)

2. 7-10 x miesten punnerrus
(sama juttu tässä, huolella ja hallitusti, niin että nenä koskettaa maahan :) Jos on liian raskas, tee naisten punnerruksia esimerkiksi 20 kertaa. Itse pyrin tekemään kahdella ekalla kierroksella 7 miesten punnerrusta ja vikalla rutistaa 10.)

3. 25 x selkälihasliike
(perus selkälihasliike, vaikuttaa hyvin koko selän lihaksiin. Pidä kädet joko suorana edessä tai koukistettuna korvien kohdalle, jälkimmäinen helpompi.)

4. 10 x triplahyppy
(En ole varma onko tälle liikkeelle olemassa joku virallisempi nimitys, mutta on helpompi kuin miltä kuulostaa! Tän tyylistä tehdään monesti tanssitreeneissä, on mun mielestä kivempi ja haastavampi versio ihan tavallisesta kyykkäämisestä. Tällä saat räjähtävää voimaa jalkojen lihaksiin!

Eli: 
Seiso suorassa jalat hartioiden levyisessä asennossa jalat aluksi suorina. Tee kolme hyppyä paikallaan täysin putkeen niin, että kaksi ekaa hyppyä ovat pieniä ja niissä jalat koukistuvat hieman eteen kun hyppäät paikallasi, mutta älä hyppää vielä korkealle. Kolmannessa hypyssä hyppää niin korkealle kun jalkojesi voimasta pystyt ja koukista jalat ilmassa eteen. Eli kaksi pientä hyppyä ja kolmas todella iso, nämä kolme nopeasti putkeen ja tämä lasketaan lopulta yhdeksi hypyksi. Helpottaa kun lasket mielessä "yy, kaa, koo" . Pidä hyppyjen välissä parin sekunnin tauot, mutta tahti kumminkin ripeänä! 

Helppoa? Haastetta tuot tekemällä saman yhdellä jalalla. Eli toinen jalka ilmassa koko ajan ja teet hyppytoistot tässä tapauksessa esim. 5 x ja 5 x kummallakin jalalla. Ensin toinen jalka loppuun 5x ja sitten seuraavan vuoro. Tämä versio on aika raskas kun tekee aivan täysillä :D Hyvää jalkatreeniä! 

Hox! Älä pelkää hypätä korkealle, mutta yritä tulla hallitusti alas. Ennen näitä kaikkia on tärkeää lämmitellä! :) 


5. Lankku (niin kauan kuin jaksat)
(Hyvää keskivartalon hallinta ja käsi-treeniä. Pysy lankussa aina sarjan lopuksi niin kauan kuin jaksat.)


Sellaista. Jos toi kuntopiiri tuntuu liian raskaalta, sen voi tehdä myös vain kaksi kertaa. Suosittelen venyttelemään tuon jälkeen, varsinkin vatsalihaksia :) Mukavaa viikonloppua! 







lauantai 1. lokakuuta 2016

SUNNUNTAIN LISTA





Passenger - Anywhere

Andy Grammer - Fresh Eyes

Nathan Goshen - Thinking about it

Gryffin - Whole Heart

Glades - Drive

Coldplay - A Sky Full of Stars

Donkeyboy - Lost


Tietyt biisit sopivat aina tiettyyn mielentilaan. Itse löydän näistä biiseistä sellaisen rennon ja raukean fiiliksen, joka sopii hyvin esimerkiksi leppoisan vapaapäivän aloitukseen samalla kun kahvi on porisemassa. Tai sitten vaan rentoon löhöilyyn ja fiilistelyyn. Kuulun siihen kategoriaan tyypeistä, jotka kuuntelevat musiikkia melkein aina silloin kun siihen on mahdollisuus.  

Mun on kyllä näiden mielestäni hyvien biisien joukosta silti nostettava yksi ylitse muiden. Kun kuulin Gladesin Drive-biisin ekan kerran Spotifyn omalta soittolistalta, menin kylmille väreille ja oikein jähmetyin aloilleni kuuntelemaan. Yksi kauneimmista kappaleista mitä olen ikinä, IKINÄ, kuullut ! Niin herkkä kappale...niin kaunis. 

Toi biisi on soinut mulla varmaan viikon putkeen kuulokkeissa. Se olisi myös ihanaa kuunnella jonkun rakkaan tyypin vieressä. Tuota biisiä kuunnellessa pystyisin vaan niin myös kuvitella itteni tyhjään tanssisaliin ja antaa musiikin vaan viedä.









Chili-basilika-lihapullat



Mikään kokkikolmonen en ole, mutta tykkään tehdä ruokaa ja varsinkin silloin kun siihen löytyy hyvin aikaa. Tässä olisi hieman omanlainen versio itsetehdyistä lihapullista. Hyvin simppeli.

Oon mausteiden ja makujen ystävä ja en esimerkiksi koskaan noudata ruokaohjeissa olevia maustemääriä, koska ne ovat mielestäni aaaaaivan liian vähäisiä eli aika rankalla kädellä saatan kaataa ruokaan kuin ruokaan esimerkiksi rouhittua mustapippuria tai rosmariinia ja kanaruokiin kurkumaa.

Tykkään myös soveltaa vähän raaka-aineiden kanssa, jos katson tietylle ruualle ohjeita. Kuten tähän Valion Isoäidin lihapullat-ohjeeseen lisäsin chiliä ja basilikaa antamaan hieman potkua.
Ohjeen oon ottanut Valion sivuilta, mutta lisäsin siihen ne mausteet mitä käytin ja tarkkaa määrää en osaa sanoa kun ihan vapaalla kädellä kaadoin, mutta jos arveluttaa lisää niitä vähitellen oman maun mukaan :) Tein myös tuplamäärän aineksista, jotta sain lihapullia enemmän tehtyä kerrallaan. Laitan tähän kumminkin alkuperäiset määrät niin voi halutessaan tehdä myös pienemmän satsin.


Chili-basilika-lihapullat 

Ainekset:

* 1dl Valio kermaviiliä
* 1/2 dl korppujauhoja
* 1-2 sipulia
* n. 1 rkl Valio Oivariini rasvaa
* 400g naudan jauhelihaa
* 1 kananmuna
* 1 chili (jos teet tuplamäärän pullia voit ottaa kaksi)
* tuoretta basilikaa (haluamasi määrä, ei tarvitse kovin paljoa, taikinaan, tarjoillessa lihapullien päälle tai sekä että.)

Oman maun mukaan:

* suolaa
* rouhittua mustapippuria
* jauhelihamaustetta
* rosmariinia

Valmistus ohje: 

- Aloita sekoittamalla kermaviili ja korppujauhot keskenään kulhossa. Anna näiden turvota noin 10min.
-Hienonna sipuli, paista se Oivariini rasvassa pannulla pehmeäksi. Hienonna myös chili ja heitä lopuksi joukkoon. Chilistä saa vähemmän tulisemman poistamalla siemenet.
-Yhdistä kaikki ainekset kermaviilin ja korppujauhon kanssa kulhossa ja sekoita tasaiseksi.
-Muotoile taikinasta lihapullia vedellä kostutetuin käsin.
-Paista lihapullat Oivariini rasvassa pannulla tai uunipellillä leivinpaperin päällä 250 asteessa noin 15 minuutti tai kunnes ovat kypsiä.


Itse laitoin lihapullat uuniin ja tuli kyllä hyviä. Kylkeen voi tarjota perunamuusia (of course), salaatti yms tai tehdä jonkun hyvän kastikeen.

HOX! Basilikasta tuli yllättävän vahva maku, joten jos et halua sen liikaa puskevan läpi, laita sitä vain hyvin vähän taikinaan tai tarjoile erikseen lihapullien päällä.
Myös oman turvallisuutesi tähden käytä maksimissaan kahta chiliä.





Tälläistä tällä kertaa. Näyttäis ulkona olevan aika hieno ilma ja ihana auringonpaiste. Menkäähän kaikki tuonne ulos keillä on vapaata. Hyvä sää ulkoilla. Minä painelen kohta ahkerana töihin :) Mahtavaa lauantaita itse kullekin säädylle!