... Itseltäsi. Monesti sanotaan että älä vaadi liikaa muilta, mutta älä tee sitä myöskään itsellesi. Näin voi käydä aika huomaamatta monissa hyvin erilaisissa tilanteissa ja olen huomannut tämän asian vaikutuksen olevan ainakin minulla jotain ihan päinvastaista kuin kannustavaa. Nimittäin lamauttavaa.
Toki voi olla hyvä haluta päämääriä ja tavoitteita asioille, oli kyse arjen pienistä jutuista tai suuremmassa mittakaavassa olevista asioista. Nämä motivoivat meidät liikkeelle toteuttamaan itseämme näitä kohti. On hyvä kumminkin huomata ja tajuta olla vaatimatta täydellisyyttä. Saatamme jättää tekemättä monelta hyvän tuntuvan idean, jos emme näe sen menevän heti niinkuin pitäisi.
Saatan ajoittain saada mieleeni monta hyvältä tuntuvaa ajatusta ja ideaa liittyen omalla kohdallani arjessa vaikka blogipostauksiin tai tanssikoreografian tekemiseen. Silti helposti jätän toteuttamisen paljon tuonnemmaksi kun sillä hetkellä ei ole aikaa, on liikaa muuta tekemistä tai ajattelen olevani niin väsynyt ja pää nyt niin sumussa ettei se ole kykeneväinen mihinkään luovaan. Ja joskus näin onkin hyvä ajatella.
On kumminkin hyvä, asiassa kuin asiassa, tajuta olla vaatimatta itseltään liikaa ja jättää myös mahdollisuus epäonnistumiselle. Kun vaan lähtee tekemään ja toteuttamaan asioita avoimin mielin silloinkin kun ei ole täysin varma sen onnistumisesta, voi pettyä ja epäonnistua, mutta samalla myös onnistumisprosentti on suurempi. Yrityskertoja on enemmän. Saatatkin yllättyä, että asiat menivätkin paremmin kuin odotit ja vaikka eivät menisikään niin ainakin yritit.
Monesti parhain tulos ja inspiraatio eivät synny silloin kun olit ajatellut niin käyvän. Joskus semmoinen pieni hälläväliä-asenne toimii. Tällöin mielikin tuntuu olevan enemmän avoin uusille inspiraatioille kun energiaa ei keskity liikaa sen väkisin pakottamiseen. En tarkoita tuolla nyt täyttä välinpitämättömyyttä mihinkään tai mitään kohtaan. Itse ainakin olen hyvin paljon kaikkea muuta kuin välinpitämätön tyyppi.
Tänään pienenä esimerkkinä tarkoitukseni oli tiskata altaassa oleva astiavuori ennen iltavuoroon töihin menoa. Tiesin että minua ottaa päähän jos näen sen keon siinä vielä pitkän päivän jälkeen töistä tullessani ja samalla ärsyynnyin siitä jo valmiiksi ja itteeni että miten oon taas onnistunut pelaamaan näin hyvin Huojuvaa Tornia likaisilla astioillani. Mietin kumminkin samalla myös aamukahvia hörppiessäni mistäs sitä seuraavaksi kirjoittaisi. Mietin viimeaikaisia tapahtumia ja hieman päällä ollutta kiirettä ja kuinka tuntuu ettei välillä aika riitä oikein mihinkään ja siitä idea tähän postaukseen lähti. Normaalisti olisin pienessä ärsytyspäissä tarttunut tiskiharjaan viimeiset hetket ennen töihinlähtöä, että ehtisin tekemään eli tiskaamaan mahdollisimman paljon ennen iltaa. Nyt päätin kumminkin ajatella että "siinähän ovat" ja hoitaa asian myöhemmin, vaikka tiesin ettei sitä millään jaksaisi enää illalla. Samalla arvuuttelin mielessäni montakohan banaanikärpästä mahtaa tuohon lasi-lautanen-labyrinttiin päivän aikana eksyä. Olisin sillä hetkellä toivonut että työt olisivat alkaneet hieman myöhemmin ja olisin aamulla ehtinyt kirjoittamaan tämän loppuun, sain meinaan ihan älyttömän hyvän ja motivoituneen fiiliksen kirjoittaa, ihan yhtäkkiä. Vaikka en ollut aluksi niin ajatellut ja suunnitellut. Näin vaan kävi. Yllätyin. Ihan iloisesti.
Nyt on vuori toistaiseksi tasoitettu eikä harmikseni sieltä labyrintin syövereistä löytynyt yhtäkään banaanikärpästä. Ovatkohan ne jo tältä vuodelta kuolleet? Harmi, minä niin tykkäsin niistä.
Monet asiat, tilaisuudet, mahdollisuudet, eivät tule kohdallemme aina parhaimmalla mahdollisella hetkellä. Mutta harva asia elämässä menee muutenkaan aina täysin niinkuin olet sen suunnitellut, eikö? On aina helpompaa mennä monessa asiassa sieltä mistä aita on matalin ja olla siinä turvassa etten ainakaan epäonnistu. Joskus myös silti parhain onnistuminen ja tulos syntyvät silloin kun aika ei omasta mielestämme ole se parhain. Jotta onnistuu, on oltava myös riski epäonnistua. Olen joskus kuullut sanonnan "Rohkeat teot palkitaan.". Tähän herää myös kysymys, kuinka monta oikeasti hyvää tilaisuutta ja mahdollisuutta uskallamme jättää käyttämättä?
