What a feeling!

Vitsi mikä viikonloppu oli hetki sitten takana! Ollut aivan superhauskaa ja niin mahtavien tyyppien kanssa! Mikä fiilis, ja se tanssi, ja se onnistumisen tunne! Oon vieläkin ihan täpinöissä :D

Meillä oli tosiaan viime viikonloppuna tanssikouluni esityksiä Aleksanterin teatterilla. Kuten aiemmin mainitsin, tein oman ennätysmäärän koreografia määrissä ja osallistuin neljään eri koreografiaan. Kaikki kuuluivat katutanssipuolelle, mutta olivat keskenään hyvinkin erilaisia. Osassa tanssiliikkeet olivat hyvinkin äijämäistä hip hoppia, kun taas yhdessä koreografiassa taas hyvin paljon naisellisempaa, taiteellisempaa ja enemmän show-tanssityylistä, piruettejaan myöten.
Yhdessä koreografiassa meidän mukana oli myös sulostuttamassa pienet lapsihoppaajat, jotka veivät meitä ihan 100-0 :D niin ihania tapauksia, mä en kestä!

Tykkäsin kaikista koreografioista paljon ja jokaisessa oli omat hienot puolensa, mitkä tekivät niistä sekä riittävän haasteellisia että hyvin antoisia esittää. Olen kyllä todella kova jännittämään ennen esiintymistä, varsinkin kun ryhmän kanssa odotat teatterin verhoissa omaa vuoroa edellisen ryhmän tanssiessa vielä lavalla. Kaikilla oli omat jännityksenpurkauskeinonsa, mä en vaan yksinkertaisesti pystynyt seistä aloillani vaan oli edes hieman keinuttava suht paikoillaan (mitä siellä tilassa nyt mahtui) ettei kaikki ajatus keskity jännittämiseen :D kaikista eniten jännitin tuota meidän Dreaming of-esitystä, jossa tanssimme ilman kenkiä (hyvin harvinaista), sukkahousut jalassa ja valkoiset mekot päällä. Koreografia oli mielestäni tässä haastavin, sillä se sisälsi eniten sitä taiteellista tasapainoilupuolta, jota en ole niin paljoa tanssinut aiemmin. Piruetit tehtiin kumminkin katutanssityylillä eli matalalla, ei siis balettityylisiä piruetteja missä jalka suoristuu täysin sivulle. Mutta ne olivat silti haastavia. Samalla kyllä silti kivoin osa koko koreografiasta :)

Ihanat pienet hopparit!

Tässä vissiin Anniina löysi kädestään jotain tosi mielenkiintoista ja se oli musta tosi hauskaa. 

Tilannekuvathan on aina niitä onnistuneimpia?

Totaalinen sekoaminen :D

Sen jälkeen on hyvä näyttää peukkua.

Ja jatkaa samanlailla.

Lauantaina puolet päivästä meni teatterilla, sunnuntaina käytännössä koko päivä. Sunnuntaina esityksiä oli joka näytöksessä, klo 14, 16.30 ja 19. Ja aamukahdeksalta (aivan pirteänä olin puoliunessazombiena laahustamassa teatterille tuolloin) oli kenraaliharjoituksia. Tämän jälkeen kävin kotona nukkumassa pari tuntia ja eikun taas teatterille :D mutta kivaa oli, todella kivaa! Klo 19 näytöstä jännitin eniten kahden vaikeimman koreogeafian takia ja kun tuli pari läheistä ihmistä katsomaan vielä esityksiä. Tällöin jännitys on aina suurin. Kun tietää että juuri minua itseäni katsotaan sen ison ryhmän joukosta. Tykkään todella paljon käydä näissä esityksissä, jännitys on vaan välillä todella suuri. Mutta siinäkin on tarkoituksensa. Kun uskaltaa tehdä asioita, joita jännittää on myös tekemisen tulos paljon antoisampaa! Sain aivan mielettömän hyvän onnistumisen euforian tunteen noiden esitysten jälkeen, kun ne olivat menneet vielä paremmin kuin luulinkaan. Ja jos totta puhutaan, olin aluksi pitkään epäröinyt osallistuako tuohon vaikeimpaan koreografiaan. Olin ollut paljon alussa poissa treeneistä kun olimme aloittaneet sen harjoittelun. Tällöin olin reissussa pari viikkoa ja toiset pari kolme viikkoa töissä juuri sinä päivänä kun nämä treenit olivat. Olin siis reilun kuukauden jäljessä muista tämän esityksen harjoittelussa ja tanssin mittapuulla se on hyvin paljon, sillä etenemistahti on monesti erittäin nopeata. Lisäksi ei riitä aina että vain mielessäsi muistat liikkeet, niiden on jäätävä myös lihasmuistiin ja ne jäävät vain tekemällä, harjoittelemalla ja oppimalla. Aluksi koin vähän aikaa välillä suurtakin turhautumista kun tuntui etten millään opi ja pysy muiden mukana kun olin niin jäljessä. Oma sinnikäs ja päättäväinen luonteeni ei antanut kumminkaan periksi vaan aloin opettelemaan ja kertaamaan liike liikkeeltä koreografiaa myös treenien ulkopuolella omalla vapaa-ajalla. Pikkuhiljaa aloin oppia ja huomata että hei, mähän alan osata! En antanut periksi vaikka, kuten moni treenikaveri tietää ;) nämä koreografiat eivät ole aina niitä helpoimpia ja vaativat työstämistä ja kärsivällisyyttä. Oikeastaan varsinkin tuon takia, kuinka parhaani yritin tehdä sen eteen oppiakseni, onnistuminen tuntuu vielä paremmalta, sillä välillä olen ollut niin lähellä luovuttaa. Onneksi en tehnyt niin! Ylipäätänsä oli asia mikä tahansa, jos se on yhtään lähellä sydäntä, älkää antako heti periksi jos kohtaatte vastoinkäymisiä. Onnistumisen tunne on niin mahtava, varsinkin sen jälkeen kun huomaa menneensä sieltä mistä aita ei ole ollut matalin. Itselleni tämä onnistuminen toi sellaista onnellisuuden tunnetta, jota en nyt just vaihtaisi mihinkään! Onnistuminen motivoi lisää. Ja vielä parempiin suorituksiin. Tanssi ei tunnu pelkältä harrastukselta, se on jotain paljon enemmän. Viime viikonloppu oli ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaista viikonlopuista. Ja millaisia ihmisiä olen tavannut ja keihin olen tutustunut tanssin kautta! Te ootte aivan mahtavia!! Ollaan pidetty kyllä niin kivaa ja tullaan pitämään vielä. Oli aivan parasta treenata ja esiintyä just teidän kanssa! Ei voi muuta sanoa kuin KIITOS! <3

:D

"Hei otetaan semmonen magee hyppykuva!"

"Toi äskeinen vähän heilahti..Yritetään vielä uudestaan!"

Mahtavuutta! <3