Vapaapäivän kiireettömät aamiaiset ovat ehdottomasti yksi parhaista asioista heti pitkään nukkumisen jälkeen. Kun voi rauhassa heräillä ja juoda monta kuppia kahvia ja syöden vielä tavallista runsaamman ja monipuolisemman aamupalan. Ennen kuin ehditte kuittailla pillereistä lautasella, ne ovat vitamiineja. :) Niitä pitäisi yrittää muistaa popsia enemmän. Itse ainakin huomaan näin ikuisena auringonpalvojana, maailman pahinpana vilukissana ja "all I want for Christmas is endless summer"-tyttönä itsessäni enemmän tai vähemmän lievää kaamosmasennusta. Olo on vetämättömämpi ja väsyneenpi. Tietysti muutkin seikat voivat tähän vaikuttaa, kuten vaikka monesti arkisin liian huonosti nukutut yöt (no miten niin muka loogisin vastaus?) ja lisääntynyt treenimäärä viikossa. Yleensä vaan liikunnalla on täysin päinvastainen vaikutus ja tunnen itseni paljon pirteämmäksi.
Meillä tosiaan tanssin joulunäytökset lähestyvät hurjaa vauhtia ja treenattavaa ollut paljon. Treenaan kyllä silti mielelläni, se tosin vie aikansa vaan kaikelta muulta sosiaaliselta kanssakäymiseltä, kuten tältä juuri alkaneelta blogilta. Joten tästä syystä LUPAAN heti aikataulujen hellitettyä hieman, panostaa tähän kirjoittamiseen vielä enemmän ja postausvälien tiheytymiseen. On tää kivaa hommaa tää kirjoittaminen ja kehujakin jopa saanut, kiitos paljon niistä! Kiva tietää että en ainakaan mitään aivan turhaa shaissea täällä jauha.
Viime viikonloppuna löhösin, nukuin, söin hyvin, katsoin telkkarista kaikkea mahdollista aivot narikkaan ohjelmaa, luin innoissani mun lempi tv-sarjan Walking Deadin kirjaa ja join noin sata kuppia teetä. Voin sanoa että teki hyvää ja sai myös hieman akkuja ladattua. Oma aika on tärkeää. Pientä hemmottelua mahtui myös mukaan, suklaata, kasvo-ja hiusnaamioita, ihonhoitoa kuorinnalla ja meinasin saada pienen slaagin kun katsoin mun kantapäitä kunnolla. Alkaa vissiin jo kroppakin ilmoittaa ikääntymisestä kun sellaiset kuivat koppurakantapäät tuijotti mua takaisin. Härreguud. Nyt Salvequikin kuorintasukat tänne äkkiä.
Jottei tämä nyt liian erakoitumiselta ala kuulostamaan, olenhan kaikkea muuta kuin yksin koko aikaa neljän seinän sisällä viihtyvä hahmo, niin mahtui viikonloppuun myös hieman sosiaalista kanssakäymistäkin kun sovittiin jo aiemmin Sonjan kanssa, että vietetään rentoa iltaa jomman kumman luona ja ostettiin myös kaikkea hyvää.
Viinin
Seuraava viikonloppu onkin vähän vähemmän rauhallinen, sillä
Näihin kuviin ja tunnelmiin, sweet dreams!
-Emilia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti